Ilmainen toimitus yli 150€ ostoksille

Tarina

Nahkakäsineitä neljässä polvessa

Sukumme yli 90-vuotinen taival käsinevalmistajana alkoi vuonna 1929, kun äitini isoisä Svante Sauso ryhtyi valmistamaan nahkakäsineitä pienessä tehtaassaan Järvenpäässä. Tarinan mukaan saksalaisilta mestareilta käsineopin saanut isoisä panosti henkilöstön viihtyvyyteen, joten hänellä oli muun muassa tapana laulattaa työntekijöitään.

Isoisäni Arno Sauso oli 16-vuotiaasta asti töissä isänsä Svanten yrityksessä. Vuonna 1955 hän kuitenkin päätti perustaa oman käsinetehtaansa Arno Sauson, ja niin sekä isällä että pojalla oli oma käsinetehdas Järvenpäässä. Kun Arno kuoli 44-vuotiaana vuonna 1972, hänen tehtaallaan työskennellyt tyttärensä Anne otti ohjat perheyrityksessä ja aikuistuttuaan myös Liisa ja Sakari tulivat tehtaaseen töihin.

Kun henkilöstö eläköityi 1980-luvun lopulla eikä uusia ammattitaitoisia tekijötä tehtaalle löytynyt, Käsinetehdas Sauso Oy lopetettiin. Sisarukset Liisa ja Sakari eivät kuitenkaan halunneet päästää suvun perinnettä käsistään. Molemmat olivat työskennelleet tehtaalla ja päättivät laittaa omat käsinetehtaansa pystyyn. Enoni Sakari Sauso perusti käsinetehtaansa Unkariin, äitini Liisa Sauso puolestaan Hämeenlinnaan vuonna 1989.

Äidilleni Liisalle sukumme käsityöperinteessä arvokkainta oli nimenomaan suomalainen osaaminen. Niinpä hän osti sukuyhtiön laitteet ja kaavat sekä otti yritykseensä mukaan yhden isänsä nahanleikkaajista. Kaksin he ryhtyivät valmistamaan Liisa Sauson nahkakäsineitä. Äitini on luonteeltaan luova ja hauska ja niin ovat hänen käsineensäkin. Yhdistämällä perinteikkään käsityöosaamisen ainutlaatuisen värikkääseen ja leikkisään estetiikkaan hän loi aivan uudenlaisia nahkakäsineitä markkinoille.

Olen itse viettänyt pienestä lähtien aikaa pajalla ja putiikissa. Olen seurannut vierestä, miten käsineitä mitataan, leikataan ja ommellaan sekä auttanut äitiä milloin myyntitiskin ja milloin ompelukoneen takana. Nuorena päätin lähteä maailmalle ja jättää käsineet – vaan käsineet eivät jättäneet minua. Jokin niissä vain veti minua puoleensa. Palattuani maailmalta ryhdyin äitini kisälliksi. Opin häneltä niin käsineenteon ideologiaa kuin valmistusprosessin käytäntöjä, sekä paljon yrittäjyydestä ja liiketoiminnasta.

Perheyritykseemme kuuluu tänä päivänä minä Janna ja äitini Liisa. Valmistamme nahkakäsineemme käsityönä Janakkalan Turengissa ja niitä myydään erikoisputiikeissa eri puolilla Suomea. Sauson suvun neljännen polven käsinevalmistajana hartain toiveeni on saattaa isoisoisäni opit, isoisäni kehittämät kaavat, äitini luova estetiikka ja oma näkemykseni kauniiksi ja laadukkaiksi tuotteiksi, jotka lämmittävät yhä useamman suomalaisen arkea.

Olemmehan jo osa sinun tarinaasi?

Lahjakortti